Tarinoiden elämä

Tervetuloa sanojeni pariin. Kiitos että luet blogiani ja annat tarinoilleni vahvemmat siivet! Tekstieni lainaaminen on kielletty, samoin kuin kuvieni käyttäminen.

sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pro suomalainen mies!


Tonttulasta.
Minulla on kaksi poikaa, kaksi varsin epätavallista suomalaista poikaa, mikäli on uskominen monen suomalaisen naisen suulla viimeaikoina esitettyihin väitteisiin. Eilisessä mielenosoituksessa Helsingissä taas yksi naisista väitti kameralle silkkana totuutena, että kaikki suomalaiset naiset ovat joutuneet suomalaisten miesten ahdistelemiksi jossakin elämänsä vaiheessa. Huom! Eivät kaikki! Minä en ole, jos mukaan ei lasketa sitä säälittävänoloista puolituhmaa ”turkulaista”, joka Hirvensalon Maanpään päätepysäkillä armonvuonna 1985 yritti räväyttää berberinsä levälleen edessäni juuri, kun bussi kaarsi näkösälle mutkan takaa. Se ei silti naurattanut, hävetti kai enemmän. Miehen puolesta.

Poikani ovat jo aikuisia. Uskon, että he ovat vastuuntuntoisia perusmiehiä, jotka yrittävät ymmärryksensä mukaan tehdä sen mikä oikein on. Vastata velvoitteistaan ja – mikä tärkeintä, suhtautua kunnioittavasti niihin kanssaihmisiin, jotka heidän mielestään ovat kunnioittamisen arvoisia. Pyhimyksiä he eivät, luojankiitos, kumpikaan ole, enimmäkseen he ovat rakastavia, joskus jopa lempeitä vaimoilleen ja lapsilleen. Minulle myös, vaikka pitävätkin äitiään rakastettavana hupsuna, jonka tekemisiä on varmuuden vuoksi vahdittava, ainakin mitä Palkiseen tulee. Pukevat kuitenkin parasta päälleen ja tulevat kirjani ”julkkareihin”, vaikka ovat ensin sanoneet, että älä meidän varaan laske!

Tunnen poikieni lapsuudenkavereita. Suurin osa myös heistä yrittää parhaansa mukaan huolehtia jälkikasvunsa tulevaisuudesta. He harrastavat soittamista, metsästystä, moottoripyöriä ja maksavat kymmenyksensä kunnalle ja valtiolle. Minulla on myös neljä poikien poikaa. He katsovat silmiin tervehtiessään ja yrittävät kovasti luottaa siihen, että löytävät omat Elovenatyttönsä ja paikkansa tässä horjuvassa maailmassa. Tilan, jossa voivat olla tyytyväisiä aikaansaannoksiinsa ja toteuttaa itseään miehinä, olla kelpo ihmisiä niillä eväillä mitä repuissa on.

Tunnen myös suomalaisia naisia. (Heh.. Melkein jo itsenikin toisinaan.) Tiedän kotiäitejä, jotka imettävät   
kahviloissa ja valittavat kotona väsymystä koko päivän kauppakeskuksissa kierreltyään. Tunnen rakastavia perusnaisia, mutta myös naisia, jotka suunnittelevat elämänsä tarkasti: Naimisiin tietyssä iässä, lapsia oikeassa iässä oikea määrä, ympärille sisustuslehtien mukaiset elämisen puitteet satoine asuinneliöineen ja Artekin valaisimineen.
Luvattumaan lumihotellista

Tiedän, että on olemassa myös naisia, jotka ilta illan jälkeen, väsymykseen, ja jopa aikapulaan vedoten, siirtävät miehensä vuoteen kylmälle puolelle miettimään (kukaties), löytyisikö mistään lämmintä ja halukasta perusnaista edes satunnaisesti ”sijaistamaan” elämäntoveriksi valittua nykynaista, joka on itsekkäästi sivuuttanut hyvin yksinkertaisen perusasian. Sen, että ”läheisyys ja seksi ovat parisuhdetta parhaiten koossapitävä liima”. Näin sanoo esikoiseni, joka on viisas mies.

Niin väsynyt ei kukaan voi olla. Tai sitten en vain enää muista.

Siltikään en suostu uskomaan, että nämä suomalaiset villasukkamiehet, jo aikuiset ja vielä kasvavat, olisivat potentiaalisia raiskaajia ja naisten ahdistelijoita. En suostu uskomaan, että he kimpassa hyökkäisivät toreilla äitiensä tai siskojensa kaltaisten kimppuun ja alistaisivat heidät kaikilla mahdollisilla tavoilla. En vain usko. Taidan olla puolueellinen?

Onneksi – yleistyksistäni huolimatta – kaikkien ääripäiden väliin jää suuri joukko tavallisia naisia ja miehiä, joiden aika ei riitä toreilla vouhkaamiseen. Se menee asioista huolehtimiseen ja valitun kumppanin huomioimiseen. Sängyssäkin.

Teksti ja kuvat: AnnaY 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti